Seurasin lymyillen pensaiden ja puiden takana aina ylipapin talolle asti. Johannes oli ylipapin tuttu. Hän meni reilusti sisälle ja päästi minutkin pihalle tulen ääreen. Yö oli kylmä, mutten minä sitä ajatellut. Elämäni kaikki haaveet rauhasta, vapaudenajasta ja kuningaskunnasta - kaikki murskana!
Aika kului. Jeesusta edelleen kuulusteltiin. Oltiin jo melkein kolmannessa yövartiohetkessä, eikä vieläkään ratkaisua. Aloin tuntea raivoa. Kuinka minua, meitä, oli huijattu näin perusteellisesti! Koko Galilea pilkkaa meitä, ehkä tappavatkin meidät, kuten väärien Messiaiden kannattajat aina on tapettu. Kuka tuo mies oikein on? Hän teki suuria ihmeitä! Ja olin niin varma. Nyt en edes tiedä, kuka tuo mies oikein on! Olin jo täynnä raivoa, olin suunniltani!
Sitten siihen tulee vielä eräs nuori nokkava piikatyttö tuijottamaan ja huutamaan: Tämäkin oli tuon Nasaretilaisen kanssa! Kehotin häntä häipymään ja nimitin häntä valehtelijaksi. En tunne sitä miestä! Huuliltani pääsi tuo lause, jota olin juuri ajattelemassa.
Jatkoin hiljaista puhettä itseni kanssa. Milloin syvä suru, pettymyksen kyyneleet, milloin voimaton raivo tai masennus vaihtelivat sisimmässäni. Olin niin pettymykseni ja hämmennykseni vallassa, että tuskin tajusin, että pari muutakin kävi tutkimassa kasvojani ja karkotin heidät kuin petolinnut pois manaillen ja kieltäen. Vedin viittani kasvojeni suojaksi.
Samassa lauloi kukko. Juuri silloin Jeesusta tuotiin ulos ylipapin talosta.
Jeesus katsoi suoraan minuun kiinteästi. Tuo katse avasi minulle jälleen jotakin, jonka olin kadottanut. Se katse oli niin täynnä hellyyttä, sääliä, lempeyttä. Se oli uhrivalmiin karitsan katse.
Sillä hetkellä mieleeni tulvivat sanat: Niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut! Silloin tyyntyi myrsky sisimmästäni ja vaikka itkin katkerasti sitä, että heikolla hetkellä kielsin Jeesuksen, kyynelissäni oli mukana myös valtava helpotus siitä, että olin saanut uskoni takaisin! Mielessäni soivat nuo tutun ennustuksen sanat: Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat.. mutta Herra heitti Hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme.. meidän kansamme rikkomuksen tähden kohtasi rangaistus Häntä.. meidän sairautemme Hän kantoi, meidän kipumme Hän sälytti päällensä.. rangaistus oli Hänen päällänsä, että meillä rauha olisi ja Hänen haavainsa kautta me olemme parannetut!!
Kirkkoherra Rantalainen istui tuolillaan kyyneleet silmissä sanattomana ja liikuttuneena.
- Kiitos sinulle rakas Pietari-veljeni, kun tulit nämä minulle kertomaan!
- Mitä sinä kultaseni sanoit? vaimo kysyi miehensä selän takaa.
- Kylläpä puhuit paljon unissasi viime yönä! Eiköhän nousta jo aamupuuron keittoon! Sitten pääset ukkoseni valmistelemaan Pääsiäissaarnaasi!
- Se taitaa olla jo valmistettu..
Suloinen aamuauringon säde pilkisti pappilan makuuhuoneen verhojen välistä hämärään huoneeseen.
Loppu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti