lauantai 10. joulukuuta 2011

KÄTKETTY MESSIAS XVI

Uutinen levisi nopeasti kulovalkean tavoin pienessä Beetlehemin kylässä, joka oli ollut muinoin kuningas Daavidin syntymäpaikka, ja monet sekä paikalliset että verollepanoa varten tulleet vieraat kävivät Naatanin pihalleen rakentamassa lehtimajassa kuulemassa, mitä Joosefilla oli kerrottavaa.  Hän kertoi lapsesta uudestaan ja uudestaan myös Nasaretista tulleille kävijöille mukaanlukien appivanhempansa Eeli ja Anna, jotka kuitenkin muutaman päivän kuluttua kiirehtivät jo muiden mukana Jerusalemiin suurille juhlille.  Joosef kävi ilmoittamassa veroluetteloihin itsensä, Miriamin, pikku Jeshuan ja iäkkään isänsä, joka ei ollut jaksanut matkaan lähteä.

Sitten koitti kahdeksas päivä ja Beetlehemin rabbi saapui suorittamaan ympärileikkausta mukanaan taas uteliaita kyläläisiä.  Hän puhui siitä, että messiaaninen aika on alkanut Danielin ennustuksen mukaan.  Miriam oli lain käskyn mukaan yhä erillään pyhistä toimituksista, kuten Mooseksen laissa määrätään eli kuukauden ajan pojan syntymän jälkeen.  Mutta kun hän kuuli pienen rakkaan miehenalun parahtavan itkuun, hänkin hautasi kasvonsa tyynyyn ja itki.  Hetken kuluttua hän huokaisi helpotuksesta, kun Jeshuan itku loppui.

Miriam haaveili jo kotimatkasta ja siitä, että saisi taas nähdä Elisheva-tädin, Sakariaan ja heidän pikku vauvansa, joka oli jo puolivuotias.  Vihdoin tuo aika koittikin.  Pieni perhe kokosi vähät matkatavaransa, nauttivat ravitsevan Esterin ja Miriamin valmistaman aterian, josta riitti evääksikin.  Joosef ruokki ja juotti aasin ja niin matka alkoi johti Jerusalemin temppeliä, jonne heidän piti mennä uhraamaan uhri lain mukaan.  Matkan varrelta lammaslaumat olivat huvenneet ja lampaita oli enää vain puolet siitä mitä oli tullessa. Ruohokaan ei ollut enää niin vihreää, vaan aurinko oli kuivattanut sen ruskeaksi.  Ilmat olivat vaihtumassa kesäisen kuumasta syksyisen lämpimään ja oli mitä paras matkasää.  Myös Joosefin rakentamaan kauniiseen kotiin olisi ihana päästä mahdollisimman pian!

Heidän saavuttuaan temppelin sisäpihalle mukanaan kaksi kyyhkysenpoikaa, jotka pappi kävi uhraamassa ja tuli sitten ulos pirskoitti vähän verta perheen ylle ja julisti Miriamin rituaalisesti puhtaaksi synnytyksen jälkeen.  He huomasivat kahden vanhuksen katselevan heitä tarkkaan.  Kun toimitus oli oli, vanhukset tulivat puhuttelemaan heitä ja kertoivat saaneensa Jumalalta viestin, että lapsi on Israelin Pyhä Messias.  Miriam ja Joosef olivat jälleen saaneet uuden todisteen ja he keskustelivat vilkkaasti asiasta lähtiessään Jerusalemista länteen kohti Ein Keremin pikkukylää sukulaisten luo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti