lauantai 1. lokakuuta 2011

KÄTKETTY MESSIAS I

- Terve armoitettu!  Herra kanssasi!

Tyttö hypähti seisaalleen lähteen yltä, johon hän juuri oli ollut kurottamassa nostaakseen vettä.
Näky, jonka hän näki, sai hänen polvensa hervahtamaan ja kauhunväreet kulkivat läpi hänen olemuksensa.  Ruukku putosi veteen.


Tyttö pysyi vaivoin jaloillaan katsellessaan miestä, jonka ympärillä oli kirkas valo ja joka oli selvästikin tullut toisesta maailmasta.


- Älä pelkää Maria!  Sinä olet saanut sen armon Jumalan edessä, että tulet nyt raskaaksi ja synnytät pojan nimeltä Jeshua, joka on Messias, Korkeimman poika.  Herra Jumala antaa hänelle hänen isänsä Daavidin valtaistuimen ja hän hallitsee iankaikkisesti Jaakobin huonetta!


Maria vapisi kauttaaltaan, mutta sai kysytyksi
-  Olen neitsyt. Miten raskaus on mahdollinen?
Maria kuuli korvissaan sydämensä takovan rajusti, mutta hän tunsi rauhoittuvansa olennon edelleen jatkaessa
-  Pyhän Hengen voima varjoaa sinut.  Lasta tullaan kutsumaan Jumalan Pojaksi ja Daavidin pojaksi.  Myös sukulaisesi Elisabet kantaa lasta kohdussaan jo kuudetta kuukautta.  
-  Tapahtukoon minulle niinkuin sanot, olenhan Herran palvelijatar!


Olento katosi ja Maria kurottautui kuin unessa kohti vedessä kelluvaa ruukkua, sai siitä kiinni ja täytti sen vedellä.  Hän istui täyden ruukkunsa kanssa hetken läheisellä kivellä miettien kuulemiaan sanoja:  synnyttäisin lapsen..Messiaan..joka hallitsisi iankaikkisesti.


Maria kiiruhti innoissaan kotia kohti ja tervehti vain kiireisesti ystävättäriään, jotka tulivat vastaan vedenhakumatkallaan.  Nyt oli kiire kertomaan äidille ja isälle tämä suuri uutinen!  Synnyttäisin Messiaan!  Messiaan!  Ja että iäkäs Elisabetkin, äidin serkku, on raskaana jo kuudennella kuulla, se on suuri uutinen!  Vesi läikähti ruukusta hänen juostessaan rinnettä ylös  ja hän hiljensi hiukan vauhtiaan.  Ja miten rakas sulhaseni Joosefkin ilahtuu!  Isä ja Joosef puhuvat aina joka sapattiaterialla vain Messiaan tulosta!  Marian kasvot olivat aivan innosta punaiset, kun hän lopulta astui kodin ovesta sisään ja vei ruukkunsa paikalleen nurkassa olevan kaapin päälle.


-  Missä viivyit Maria?  Sapatti alkaa pian ja sinun on vielä juostava hakemaan hunajaa Januan talosta tätä piirasta varten, menehän nyt!


-  Äiti, minä näin kaivolla enkelin.  Hän sanoi, että synnyttäisin Messiaan!
-  Mitä sinä lapsi puhut?  Joudu nyt Janualle.  Äläkä mene lähelle jyrkännettä vaan mene kiertotietä ettet joudu vaaraan!
Äiti tuli ovelle katselemaan Marian juostessa rinnettä alas kunnes tämän mustana liehuva tukka ja sininen hame katosivat puiden taakse.  Äiti oli hetkeksi unohtanut kiireensä ja mietti hämmentyneenä, mitä ihmettä Maria oli kertonut kaivolla tapahtuneen.

tiistai 26. heinäkuuta 2011

TODISTAJIEN KETJU, NÄYTELMÄ

Muutamat olivat tulleet hyvin aikaisin ennen Jumalanpalvelusta ja odottelevat ulkona.  Noin 5-6 henkilöä tulee koolle.  He alkavat tahdä toisilleen kysymyksiä: KUINKA SINÄ TULIT USKOON? tai MIKSI SINÄ USKOT SIIHEN, ETTÄ JEESUS ON YLÖSNOUSSUT?  Kysymykset voi soveltaa esimerkiksi aina sen mukaan, onko tulossa joulu, pääsiäinen, helluntai tai muu juhla tai sitten vain uskoontulokysymyksiä.

Tämä sopii hyvin seurakuntatiloissa tai ulkona "draamana" esitettäväksi.  Kukin esittäjä voi kirjoittaa summittain oman todistuksensa etukäteen, jos halutaan esim. kuoro taustalle laulamaan todistukseen sopivan kertosäkeen tai sitten voi hiljainen taustamusiikki antaa tunnelmaa.

Ensin voi tulla yksi todeten, että tulinpa aikaisin, vielä on melkein tunti aikaa Jumalanpalvelukseen, ja sitten tulee toinen ja toteavat saman ja sitten vapaasti ko. kysymyksiä ja todistuksia, joista ainakin yhdessä voisi tulla ilmi se, miten päätöksestä lähteä seuraamaan Jeesusta tuli rauha, ilo ja pelastusvarmuus sisimpään. 

Lopussa voi tulla vaikka yksi ohikulkija, jolle he antavat trakun ja juttelevat ja henkilö johdatetaan uskoon rukouksella, johon koko kuulijakuntaa kehotetaan yhtymään. Sitten todetaan, että nyt on aika lähteä Jumalanpalvelukseen (tai Eläviin Kiviin).  Henkilö lähtee mukaan kokoukseen. Lopussa esim. hyviä lauluja. Näytelmää tulee esittää rauhallisesti, mutta se ei saa venyä juuri yli 30-40 minuutin, ellei muuta johdatusta tule.

Tätä rakennetta voi vaihdella tietysti. Jos on kerrottavana jokin ihmeellinen parantuminen tai pelastuminen, voi esiintyjiä olla esim. vain kaksi.

tiistai 12. heinäkuuta 2011

AAMURUKOUS

Jeesus
nyt kun olen lähdössä päivän askareisiin
pyydän
kulje edelläni ja valmista jokainen tilanne
johon tänään johdat
Siunaa ihmiset jotka tänään kohtaan
ja auta tavalla tai toisella kirkastamaan heille
sinut Jeesus

Jeesus
kulje mukanani
ja auta huomaamaan johdatuksesi
Avaa suuni kun se pitää avata
ja puhu sinä huulieni kautta
Sulje huuleni
kun on aika vaieten odottaa
sinua Jeesus

Jeesus
kulje perässäni ja korjaa tilanteet
joissa olen toiminut tyhmästi
Pyyhi pois ihmisten mielistä kaikki se
mikä ei ollut sinusta
ja vahvista se mikä oli sinusta
Jeesus!

ARNOLD SCHWARZENEGGERIN OHJE:

Vahva ei aloita tappeluita
hän on heikkojen turva
ja auttaa muita

Mutta jos joku lurjus on kimpussasi
saat kylläkin pitää puoliasi!

lauantai 9. heinäkuuta 2011

TOSIYSTÄVÄ ( Laulu lapsille)

Oletko huomannut et ystäväsi
ei aina ollenkaan oo kanssas samaa mieltä
Hän sulle hyvää tahtoo
kanssasi vaik joskus riitelee
ja salaisuutensa hän sulle kertoilee!

Tiedätkö että on tosiystävä:
Mi sulle paratiisin valmistaa varmaan
Ja olet kuni taivaassa kun vietätä aikaa kanssansa
-  Kylläpä sellainen ois tosiystävä!

Tiedätkö senkin et tää tosiystävä vaikka henkensä edestäsi antaa
Ja väsyessäsi sua sylissänsä kantaa!
-  Kylläpä sellainen ois tosiystävä!

Kuule kun kerron miss´on tosiystävä!
Hän vierelläsi aivan nytkin juuri seisoo!
Sua kutsuu luoksensa
sua rakastaa
tuo tosiystävä!
Vain sano:  Jeesus!
kun sä tahdot:
TOSIYSTÄVÄN!

LAULU MORSIAMELLE JA SULHASELLE ( Korkeastaveisusta)

On morsian Saaronin kukkanen
ja laaksojen lilja!
On morsian Saaronin kukkanen
ja laaksojen lilja!
Kuin kukka tappurain keskellä on morsioin neitosten keskellä!
Kuin omenapuu metsäpuiden keskellä on sulhasein nuorukaisten keskellä!

The Bride is the Rose of Sharon
and the lily of the valleys!
The Bride is the Rose of Sharon
and the lily of the valleys!
As the Lily among the thorns so is my Beloved among the daughters!
As an Appletree among the trees of the woods
so is my Beloved among the sons!

JOULUN TÄHTI

Tähtitaivasta katselen
kukkii vuokkomeri
Ja tummaa sineä valaisten yks vilkkuu viestin iloisen:
- Maailmaan valo koitti!


Tahtoisin poimia talteen tuon joulun tähden sieltä
ja kädet valoa säteillen käydä halki maailman pimeyden
tuoda toivottomuuteen mieltä!


Tähden palasen pudottaisin Eurooppaan Aasiaan Afrikkaan
ja kuhunkin merensaareen pudottaisin tuon tähden
sen valo yönvallat voitti!


Kiertäisin slummeissa kaupunkein
niin katulyhtyihin tähtösein ripustaa voisin

Luo vankien sairaiden vanhusten
lasten nälkäisten yksinäisten
toivon silloin toisin


Maahan jokaiseen lähellä kaukana tuoda täytyisi valoa!
Vaan kuinkas millään jaksaisin
kun olen ihminen pienoisin?


Jospa ottaisin tuon joulun tähden
sakaran siitä rintaani sulkien
toisen otsaani valoa näyttämään
käsiin jalkoihin
tahtoaan täyttämään!